Osinkotieto-blogista

Tämä on osinkosijoittamisen blogi, joka kertoo jatkuvan osinkotuoton rakentamiseen keskittyvästä todellisesta sijoitusportfoliosta, ja tarjoilee samalla osinkouutisia ja muita kommentteja. Tavoitteena on kasvattaa vahva eläkesalkku, joka maksaa palkkaa ympäri vuoden, ja vuoden jokaisena kuukautena.

Olen itsepäinen sijoittaja, toimin omalla tavallani, enkä helposti usko muiden juttuja. Se on heikkous tai vahvuus, riippuen tuotosta, jota salkku näyttää.

Tämä Osinkotieto-blogi käsittelee eläkesalkkuani, jota kasaan hartaudella ja hitaudella ja pyrin kasvattamaan osinkojen kokonaispottia vuosi vuodelta.

Lukijan on kuitenkin hyvä tietää, että minulla on pitkä sijoitushistoria, ja omistan kaksi muutakin salkkua, ja ne ovat aktiivisia markkinalla, ja keskittyvät lähinnä momentumiin. Niistä salkuista en kerro tässä blogissa, eikä niille ole omaa blogia. Keskityn kirjoituksissani tämän Iisakin kirkon eli osinkosalkun rakentamiseen.

Kaikki sijoitukseni muodostavat yhdessä omaan sijoitustyyliini sopivan mielekkään kokonaisuuden, jossa aktiivisalkkujen pääoma ei kasva vaan ylimääräinen pääoma siirtyy aina hiljalleen osinkosalkkuun.

Sijoittajien tyylit ovat hyvin erilaisia ja henkilökohtaisia, kuten elämäntilanteetkin. Markkinalla jokaisen olisi keskeistä löytää se oma sijoitustyyli, sen mukainen hajautus, tavoitteet ja riskitaso, sekä rakentaa vankka riskienhallinta.