Tänään tein viimein kaksi ostoa. Osinkosalkkuni on ollut tyhjä jo toista vuotta osakekurssien laskiessa, eikä kiinnostusta ostoksille ole ollut. Nyt päätin lähteä kasaamaan pienin erin uutta osinkosalkkua. Tavoitteena on taas korkomainen salkku, joka maksaa osinkoa vuoden jokaisena kuukautena. Jos alla olevien osakkeiden kurssitkin nousevat, en vastustele. Silti osingot on tässä salkussa se pihvi. Ne tippuvat tilille ympäri vuoden ja ne uudelleensijoitetaan osinkoihin.
Käytän sijoittamiseen normaalia arvo-osuustiliä, en osakesäästötiliä. Tämä siksi, että tämä salkku on suunniteltu hyvin pitkäksi, siihen saattaa ajan kuluessa virrata sisään paljonkin rahaa, ja tavoitteeni on jossakin vaiheessa muuttaa salkku maksamaan itselleni lisäeläkettä. Tuolloin en enää uudelleensijoita osinkoja vaan otan ne kulutukseen. Tuohon ajankohtaan on tosin vielä reippaasti aikaa. Paljon ehtii virrata vettä Vantaajoessa ennen sitä.
Ensimmäinen ostokseni oli Nordea, jonka kurssi on sukeltanut rajusti pankkikriisin pelossa. Kunnioitan faktoja, joten tiedän, että pahimmassa tapauksessa Nordea voi vielä saada kylmää kyytiä. Osinkokin voi vaarantua kun pankkien kiviseinät alkavat rytistä. Ostin silti, koska, kuten mainitsin, panokseni on todella pieni ”testierä”, enkä revi pelihousujani vaikka kurssi putoaisi -50%. Pyrin nyt saamaan jonkinlaisen ankkurin markkinalle. En silti aio katsella tässä salkussa osakkeita, jotka hylkäävät osingonmaksun. Osinkopetturit lentävät samantien pihalle.
Tätä kirjoittaessani Nordean efektiivinen osinkotuottoprosentti on 7,7% tälle keväälle ja maksuajankohta on huhtikuu. Toinen ostokseni oli neljä kertaa vuodessa osinkonsa ripotteleva Citycon, jonka osinkoprosentti oli tänään 7,8%.
Yritän venyä taas päivittämään taas tätä blogia. Kävin laittamassa salkkusivun ajan tasalle.